torstai 10. syyskuuta 2015

Kodittomien kaupunki luvut 17 ja 18

Luku.17 Manju oli herännyt keskellä yötä, koska Leila itki. Manju ei siitä välittänyt vaan jatkoi nukkumista. Manju olisi päästänyt Leilan viereensä, koska Leila näki painajaisia, Mutta Leila sanoi itseään idiootiksi ja sanoi että Manjun ja muitten olisi pitänyt jättää hänet laiturille kamalille kiinalaisille. Manju sanoi etteivät kiinalaiset kamalia ole. Lilja alkoi kertoa vieraiden miesten ivanaurusta. Hetken päästä Manju kertoi tarinan hanista vaikka lupasi olla paljastamatta sitä kenellekään.
Luku.18 Krishnadevi uneksi että olisi jälleen nuori kaksi ulkomaalaista leidiä halusivat nähdä Devin perheen. Devi ihmetteli ja sanoi ketkä haluaisivat nähdä heidät.

Kirjassa tapahtuu paljon mutta välillä on hiukan sekava. 

(Teksti: Esa)

3 kommenttia:

  1. Välillä kertoja ja henkilö sekoittuvat. ~Sami

    VastaaPoista
  2. Hyvä teksti esa, kirja on joissain vaihessa sekava. ~Niko

    VastaaPoista
  3. Kiva teksti Esa! On kiva, että Lilja ja Manju alkavat pikkuhiljaa ystävystyä, vaikka aluksi molemmilla oli suuria epäluuloja toisistaan. Krishnadevi on mielestäni todella mielenkiintoinen henkilö, mutta en ihan tajua miten hän liittyy koko tarinan juoneen. Kirjassa on jo niin paljon henkilöitä, että ne alkavat mennä sekaisin ja kirja olisi paljon helpompi lukea jos hahmoja olisi vähän vähemmän.
    -Julia

    VastaaPoista