Seitsemännessä kappaleessa Lilja, joka on matkalla kotiin kipuaa kukkulalle josta hänelle avautuu näköala kaikkiin suuntiin. Sen sijaan että Lilja näkisi tuttuja maisemia ja Jyvaskylää ympäröivän panssariaidan, hän näki järven jonka rannalla oli satama sekä laivan. Sitten Lilja tajusi ettei hän koskaan kääntynytkään Jyväskylään päin vaan jatkoi janosta ja uupumuksesta sekaisin samaan suuntaan.
Rannassa oli myös miehiä ja kaikki ne traktorit, jotka olivat ohittaneet Liljan maantiellä. Lilja päätti lähteä epäröiden pyytämään kyytiä kotiin. Kun Lilja pääsi rantaan miehet, jotka puhuivat kieltä jota Lilja ei ymmärtänyt, tankkasivat traktorinsa ja lähtivät kohti Jyväskylää.
Janoisena Lilja meni nyt rannassa olevan laivan ohi niemeen jossa hän näki kaksi tummaa miestä, jotka lähtivät kahlaamaan laivaa kohti. Rantakivikolle jäi miesten tavaroita, jotka Lilja päätti lähteä palauttamaan. Tässä vaiheessa Liljan suunnitelmat kotiin paluusta vaihtuikin siihen, että Lilja pyytäisi miehiltä kyytiä Helsinkiin Sassan luo.
Neljännessä kappaleessa Lilja meni laivaan jossa miehet asuivat. Miehien nimet olivat Samarjit ja Samrat. Hän palautti tavarat ja kysyi miehiltä kyytiä Helsinkiin. Lilja ei kuitenkaan kertonut miehille ihan kaikkea itsestään. Hän sanoi olevansa orpo ja että oli matkalla Helsinkiin tätinsä luo, joka oli hänen ainoa elävä sukulaisensa. Lopulta Liljan tarinat kuultuaan miehet ottivat Liljan kyytiin ja tarjosivat ruokaa sekä komeron kokoisen nukkumapaikan.
Matkalla Lilja vakuutti tietävänsä missä kaupunginosassa hänen tätinsä asuu, kyllähän hän tiesikin mutta siitä ei ollut varma oliko koko kaupunginosasta mitään vedenpinnan yläpuolella. Tällä tiedolla Lilja ei turhaan miehiä huolestuttanut vaan kävi nukkumaan ja mietti mitä sitten tapahtuu kun hän löytäisi Sassan.
Kirja on tapahtumarikas ja yllättävä. Tekstissä tulee koko ajan vastaan uusia ja odottamattomia käänteitä. Odotan innolla mitä Liljalle vielä tapahtuu ja kuinka asiat ratkeavat!
(teksti: Cia)
Hieno teksti Cia! :) Oli hyvä juttu että Lilja pääsi vihdoin matkaan, toivottavasti hän pääsee vielä Helsinkiin asti! Kirja on todella mielenkiintoinen kaikkien yllättävien käänteidensä vuoksi.
VastaaPoista-Julia
Hyvin kirjoitettu! Yllättävää että Lilja lähti kuitenkin kohti Helsinkiä eikä suinkaan Jyväskylää! -Sami
VastaaPoistaTodella hieno teksti Cia! :) Tekstissä tulee hyvin esille 7-8 kappaleiden kohokohdat tiivistettynä. Odotan mielenkiinnolla miten Liljan matka jatkuu!
VastaaPoista-Nea
Mielestäni kirjan käänne oli yllättävä. Vähintäänkin uhkarohkeaa on, että Lilja lähti ihan outojen miesten mukaan. Nyt hänen jalkansa on kipeä. Se ainakin vaikeuttaa matkaa jatkossa.
VastaaPoistaLopussa oli kalojen puheenvuoro kursivoidulla tekstillä. Ihan kirjan alussa oli rotan puheenvuoro. Oletteko miettineet kalojen puheen merkitystä?
Ope
Hyvä teksti, jännittävää jos hän löytää sassan,ja onkohan kaupunki veden pinnan yläpuolella ~Niko & Hermanni :D
VastaaPoistaTodella hyvin kirjoitettu! Itse yllätyin tuosta käänteestä kun Lilja pääsi laivaan kohti Helsinkiä. Toivottavasti hän löytää Sassan.
VastaaPoistaEssi Kr
Hyvä kirjoitus! Kirjassa on yllättäbiä käänteitä! -Esa ja Sami
VastaaPoistaHyvä teksti Hienosti sai Lilja huijattua
VastaaPoista-Jere
Hyvä ja selkeä teksti, mutta myös mielenkiimtoinen, kun Lilja ajatteli lähteä takaisin kotii, mutta päätti sittenkin mennä helsinkii.
VastaaPoista-Elina
Mahtava teksti Cia! Hyvin selkeästi ja huolellisesti kirjoitettu. Olen samaa mieltä että kirja on todella tapahtumarikas ja mielenkiintoinen. En malta odottaa miten Liljan asiat selviävät ja löytääköhän tätinsä. Luen mielelläni kirjan loppuun!
VastaaPoistaEssi Ka
Hyvä teksti ja lopussa tapahtuu yllättävä juonenkäänne -tuomas
VastaaPoistaHyvä teksti, toivottavasti Lilja pääsee Sassan luo.
VastaaPoista-Henri
Jännittävä käänne tuo, missä Lilja huomasikin ettei koskaan kääntynyt kotiin päin vaam jatkoi matkaa eteen päin, en olisi osannut odotaa! Kirjassa tapahtuu yllättävän paljon aivan odottamattomia käänteitä ja innolla odotankin, että mitä on vielä tiedossa! Mitäs te muut uskotte, pääsekö Lilja Sassan luo vai tapahtuuko vielä jotain mikä hankaloittaa tai vähintäänkin hidastaa Sassan luo pääsyä?
VastaaPoista-sofia
Hieno teksti! Hyvä, että Lilja pääsi matkaan.
VastaaPoista-Iina