Yhdeksännessätoista kappaleessa Lilja, Leila, Ashok ja Manju pääsivät vihdoin lähtemään monen pikkuasian jälkeen kohti kiinalaistoria. Torilta lähti lautta Chinatowniin, missä Manju ei ollut koskaan ennemmin käynyt. Alhaalla satamalaiturilla Manju maksoi maksun, mikä oikeutti heidän pääsynsä pitkälle laiturille. Laiturin päässä seisoi laiva. Se oli täynnä väkeä. Liljaa pelotti olla laivassa, mitä hän ei kuitenkaan myöntänyt.
Kahdessakymmenennessä kappaleessa Lilja kirjoitti kirjeen hänen vanhemmilleen, missä hän kertoi olevansa Chinatownissa ja kunnossa sekä pahoittelee käyttäytymistään. Hän myös myöntää vanhempiensa olevan oikeassa siinä asiassa, ettei Sassaa löydy. Lilja on näyttänyt Sassan kuvaa monelle ihmiselle ja kaikki sanoo, että heidän vanha talonsa on kai joutunut veden alle. Herra Li, joka antoi Liljan lainata komiikkaa, odotti levottomasti ja tähyili molempiin suuntiin sen takia, ettei kukaan huomaisi hänen päästäneen konttoriinsa muukalaisia. Kirje oli valmis ja Li johdatti heidät nopeasti ulos takaovesta.
Ashokin nahkakengät peittyi yläpuolesta ruskeaan sotkuun, kun kolmikko astui isoihin ja löyhkääviin kasoihin. Manju ja Lilja purskahtivat tästä nauruun ja samassa Manju kompastui ja tökkäsi kätensä vaaleanruskeaan lätäkköön. Hän ravisteli suutuspäissään kättään niin, että irronnut klimppi lensi suoraan Liljan otsaan. Ashok näki sen ja tuli jälleen hyvälle tuulelle. He lähtivät kohti rantaa pesemään yhdessä liat pois.
He menivät syömään yhdessä Hsiu-ravintolaan. Siellä he saivat punaisen muovikansion, mikä oli ruokalista. Ruokalistassa ei ollut kovin yksinkertaisia nimiä ruuista, mutta kumminkin kaikki kokeilivat jotain vähän erilaista.
He kapusivat laivaan taas. Laiva vaikutti vieläkin täyteenlastatummalta, mitä viime laivareissulla, vaikka muovijakkarat eivät olleet vielä edes laivan sisällä. Lilja oli hiukan luottavaisempi kuin ennen.
Kirja on hyvin mielenkiintoinen ja yllättävä. Tekstissä tulee odottamattomia käänteitä. Mietin, että milloin Lilja menee takaisin omaan kotiinsa Jyväskylään.
Jatkan mielelläni kirjan lukemista!
(teksti: Iina)
Hyvin tiivistetty teksti, harmi kun he eivät löydä sassaa ~Niko
VastaaPoista